Telttakota päivitetty 24.12.2014

En enää muista mistä sain päähäni alkaan itse tekemään kotaa. Luultavasti syy oli se, että kaupallisissa vaelluskodissa oli "väärät" mittasuhteet tai korkea hinta. Oli miten oli kota tuli tehtyä ja vieläpä ihan käyttökelpoinen.

Ajatuksena oli tehdä kodasta mahdollisimman matala, mutta siellä pitäisi mahtua seisomaan. Korkeudeksi tuli n.2.1m ja halkaisija 3.5m. Syy tähän oli se, että suuri pohjapinta-ala ja matala korkeus kestää ainakin teoriassa paremmin tuulta. Kodassa ei myöskään olisi tarkoitus pitää avotulta, joten "vetoakaan" ei tarvitse syntyä. Kodan kattoon tuli aukko kaminan savutorvelle. Helmaan ompelin n. 35cm "liepeet". Oviaukkoon tein sääskiverkon, koska lämpimällä säällä ovea on pakko pitää auki. Kuvat  kertokoon loput.

Ensimmäinen pystytys. 

Tässä vaiheessa kodassa ei ole vielä liepeitä eikä sääskiverkkoa.























Toisella kerralla testattiin sissikaminaa. Voin vakuuttaa, että hyvin tarkenee. Ennemminkin ongelma on se, että miten pitää tarpeeksi pientä tulta.

Tässä vaihessa liepeet on lisätty.





















Kesällä testattiin sääskien kestävyys. Täysin tiivishän kota ei voi olla, mutta kyllä se sääsket piti ulkona yllättävän hyvin.

Sääskiverkko lisättiin tässä vaiheessa(myös savutorven aukkoon).



















Tähänkin projektiin kaikki tarvikkeet löytyi shelbystä. Hintaa en muista tarkalleen, mutta vajaa 100€ muistaakseni.

Tarvikeluettelo:

Pääkangas: Nylon laavukangas(hopeapinta sisäpuolella).
Huppu keskisalolle: Jotain vahvaa kangasta esim. cordura. Samaa kangasta voi käyttää kiinnityslenkkien vahvikkeena.
Kiinnityslenkit: 20mm hihnaa + tikapuusoljet kiristämiseen..
Myrskynarut: 3mm nyöriä+kiristimet.
Vetoketjut: 10mm ja 6mm metriketjua.
Sääskiverkko: Tiheä verkkokangas.
Savutorven läpivienti: lasikuitukangas+ 2mm rst vaijeria.

Painoa koko komeudella on 2,5kg(ilman maakiiloja ja keskisalkoa)

*27.4.2014*

Hetkellisessä mielenhäiriössä menin leikkaamaan kodan kappaleiksi, eli kaikki saumat auki. Syynä ei ollut hermoromahdus vaan muutamien parannusten teko. Leikkasin/ompelin saumat tarpista tuttuun "ketjukäyrään" ja kodan huipun tein uusiksi. Eilen kävin tekemässä testipystytyksen ja voin sanoa, että muutos kannatti. Kota on nyt erittäin helppo pystyttää kireäksi myös ilman myrskynaruja. Nyt vain ompelen liepeet takaisin ja teen hupun huipulle.

Muutamia kuvia testipystytyksestä.




























*6.5.2014*

Liepeet on ommeltu takaisin ja huppua muokataan sopivaksi.




















Huppu ei vielä istu ihan täydellisesti ja sulku/avausmekanismi on vielä suunnittelussa.

*7.7.2014*

Hupun sulkumekanismi aiheutti vähän päänvaivaa, mutta nyt se on valmis. Sääskiverkko oveen ja hupun aukkoon myös tehty.























Testauksen kohteena oli myös tuulen ja sateen kesto. Sattui sopivasti tuulinen ja sateinen päivä.

Tuuli kävi puuskissa lähellä 10 m/s. Kota pysyi vakaana, tosin kangas alkoi jo vähän heilua. Laitoin 4 myrskynarua paikoilleen ja heiluminen loppui siihen. 

Lähes koko päivän ja yön kestänyt sade tuli hiukan teippaamattomista saumoista ja vetoketjusta läpi. Pohjapressun päältä löysin aamulla muutamia pisaroita saumojen kohdalta, mutta pisarat olivat tippuneen aivan kankaan reunasta(maanrajasta). Oleskelutilassa ei ollut pisaraakaan. Ainakaan toistaiseksi en näe tarvetta teipata saumoja.

Lähipäivinä kota lähtee mukaan avotunturiin. Saas nähdä ilmeneekö tosi toimissa jotain puutteita.

*20.7.2014*

Tunturireissu tehty pari viikkoa sitten. Sadetta ei tullut yhtään, mutta reipas tunturituuli(vajaa 10m/s) puhalsi päivällä lähes koko ajan. Tuulen kanssa ei ollut mitään ongelmia. Ötököitä oli aivan älyttömästi, mutta kota pitää ne ulkona 100 prosenttisesti. Toistaiseksi en keksi kotaan mitään paranneltavaa.





















































29.11.2014

Askartelin kotaan yhden ilmanvaihtoräppänän. Malli on tuttu helsportin tuotteista. Räppänässä on kolme asentoa: täysin auki, sääskiverkolla suljettu ja täysin kiinni.
























Tein kotaan myös pohjan. Materiaalina on tavallinen kevytpeite muotoon leikattuna ja ommeltuna. Kevytpeitteestä tehty pohja on hyvin edullinen, mutta toimii ihan hyvin. Pohja kiinnitetään kuminyöreillä samoihin kiiloihin millä kota on maassa kiinni. Nyörit kulkee liepeiden alta ulos(ei oikein näy kuvissa). Pohjan oviaukon "sektori" on myös käännettävissä sivuun, eli oviaukon edustan voi halutessaan pitää maapohjalla.





















________________________________________________________________________
24.12.2014

Kota oli koko joulun pystytettynä takapihalla. Testailin kaminaa ja samalla kodan toimivuutta kovalla pakkasella. Lämpötila oli joka päivä n. -25 astetta. Kaikki toimi ihan hyvin, mutta kodan kangas menee todella jäykäksi. Kangas kesti muuten normaalia käsittelyä, mutta pakkauspussiin en sitä uskaltanut sulloa jäisenä. -15 asteen lämpötilassa kangas muuttui täysin normaaliksi.



















_________________________________________________________________________

13 kommenttia:

  1. Mitä tarkoittaa "ketjukäyrä"?
    Mitkä ovat kodan yhden sivukappaleen mitat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukäyrä eli "catenary curve" tai "catenary cut". Tarkoittaa, että kankaan reuna/sauma ei ole suora vaan leikattu "käyräksi" tietyn funktion mukaan. Googleen hakusanaksi "catenary curve" niin löytyy lisää tietoa ja löytyy sieltä valmis exel taulukkokin käyrän laskemiseksi.

      Yhden sivukappaleen mitat ovat: korkeus 248cm ja kanta 133cm. Mitat ovat noin mittoja. Mittasin ne käyttämästäni kaavapaperista, joka oli useammassa osassa.

      Poista
  2. mistä tuo keskisalko on hommattu?

    VastaaPoista
  3. Keskisalko on shelbystä(www.shelby.fi). En tiedä kuuluuko vielä valikoimaan.

    VastaaPoista
  4. Terve! Kota näyttää todella hyvältä. Montako henkeä suurinpiirtein noilla mitoilla mahtuu nukkumaan jos sisällä on kamiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että kaksi henkeä on kaminan kanssa maksimi.

      Poista
    2. Onko siulta mahdollista saada telttakodan kaavat ja päivitetty tarvikelista?

      Poista
    3. Valitettavasti olen hävittänyt kaavapaperit. Tuossa ylemmässä viestissä olen kuitenkin maininnut yhden kolmion mitat. Jos tekisin uudestaan niin tekisin hiukan korkeamman( n. 20cm).

      Poista
  5. Kiitos hienosta kuvista.
    paljon sinulla meni kangasta telttakodan valmistamiseen?
    Saitko yhdestä n 2.5 metrin kankasta 2 suikaletta vastakkain leikatuna.
    paljon leikkasit sivut 'käyräksi'
    TJouni S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kappaletta saadaan tosiaan piirtämällä ne vastakkain. Kangasta tosin menee vähän enemmän kuin tuo kolmion korkeus(2.5m). Hukkaa tulee molemmista päistä jonkin verran, koska kolmion kanta ei voi olla kohtisuorassa kankaan sivuun nähden. Hahmottele paperille niin huomaat.

      Sivun "käyrä" poikkeaa suorasta linjasta keskikohdalla 5cm. Jos tekisin uudestaan niin laittaisinvähemmän esim 3,5cm.

      Poista
  6. Liepeisiinhän menee myös yllättävän paljon kangasta. Esim 30cm liepeet niin kangasta menee 2,5m. Sitten vielä huppuun ja jos tekee ilmanvaihtoräppänöitä niin äkkiä sitä kangasta menee se 15m.

    VastaaPoista
  7. Hupusta kaipaisin vielä vinkkiä ja kuvia, löytyisikö? Tarvisi itsellä pähkäillä jahka sinne asti pääsen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia ei löydy tähän hätään, mutta voin napsia muutaman seuraavassa pystytyksessä. Hupun sulkumekanismia pähkäilin melko pitkään, mutta se onnistui mielestäni hyvin. Hupun voi avata ja sulkea kodan sisältä. Huppu on ommeltu kahdeksasta kolmiosta, eli sen on kuin umpinainen minikota. Joka toisessa kulmassa on joustava kuminyöri, joka kiinnittyy kodan kyljessä olevaan myrskynarun kiinnikkeeseen(näkyy joissakin kuvissa). Muissa kulmissa on liukusoljet, jotka on kiinni hupussa ja liukuvat kodan huipun hihnoissa. Solkea liuttamalla hupun voi avata ja sulkea halutusta kohdasta. Hupun alareunaan olen pujottanut "terejousen", joka pitaa reunan ryhdikkäänä. Tuon kummemmin en osaa selittää, mutta koitan lisäillä niitä kuvia.

      Poista